Jokainen nettisivun perustanut toivoo, että mahdollisimmat monet kävijät löytäisivät sivulle. Monet sivustot, kuten esimerkiksi blogit, voivat olla julkaisijalleen tulonlähde. Yksinkertaisesti kävijämäärät nousevat markkinoinnin avulla. Markkinointiakin on kuitenkin erilaista, joten on tärkeää löytää juuri omalle nettisivulleen parhaiten sopiva markkinointikanava. Markkinoida voi sosiaalisessa mediassa, suoramarkkinointina esimerkiksi sähköpostitse tai postilaatikkoon toimitettavina mainoksina tai sitten vaikka radiossa tai televisiossa. On kuitenkin selvää, että yksityisille ihmisille radiossa ja televisiossa markkinoiminen on liian kallista.

Hyödynnä klikkimainontaa

Klikkimainonta on monen suosiossa, sillä sitä kautta kävijämäärää voi nostaa nopeasti ja tehokkaasti. Klikkimainonnalla tarkoitetaan siis esimerkiksi Googlessa, Facebookissa, YouTubessa tai Instagramissa olevia mainoksia, joita klikkaamalla pääsee suoraan kyseiselle nettisivulle. Tällainen mainostaminen maksaa jonkun verran riippuen siitä, missä omaa sivustoaan haluaa mainostaa. Kuitenkin Facebookissa mainostaminen on vielä tällä hetkellä kohtalaisen edullista verrattuna siihen, kuinka paljon kävijöitä mainoksen avulla voi parhaimmillaan tavoittaa.

Klikkimainonnan hyviin puoliin kuuluu se, että mainostaja voi valita kohderyhmän. Kohderyhmä voi olla jonkun tietyn kaupungin tai alueen asukkaat. Kohderyhmäksi voidaan luokitella myös eri ikäiset ihmiset ja voidaanpa kohderyhmäksi merkitä joskus pelkästään naiset tai miehet. Kun mainostaja luo klikkimainosta vaikkapa Facebookiin, voi hän tehdä näitä valintoja niin paljon kuin haluaa. Mainoksen hinta määräytyy sen mukaan, kuinka monelle käyttäjälle mainos näytetään ja kuinka usein.

  • Hyödynnä klikkimainontaa
  • Valitse klikkimainonnan kohderyhmä

Sähköpostilista

Sähköpostilista on edullinen tapa saada lisää kävijöitä omalle nettisivulleen. Monet bloggaajat suosivat tätä tapaa. Sivuston ylläpitäjä voi lähettää sähköpostia kaikille listalla oleville henkilöille esimerkiksi kerran viikossa. Bloggaajien keskuudessa on yleistä, että sähköpostiin kerätään kaikki kuluneen viikon postaukset ja niihin johtavat linkit. Näiden lisäksi sähköpostissa voidaan kertoa tulevista postauksista. Näin blogiin saadaan jatkuvasti liikennettä, kun lukijat tietävät, mitä uusia postauksia on tehty ja milloin sellaisia tehdään lisää.

Sähköpostilistalle liittymisen tulisi olla helppoa. Nettisivulla voi olla esimerkiksi erillinen osionsa, jonka kautta sähköpostilistalle voi liittyä. On myös tärkeää olla huolellinen sähköpostien kanssa. Niiden kielen tulisi olla virheetöntä ja muutenkin helppolukuista, sillä tätä nykyään yhä useammat lukevat sähköpostia puhelimellaan. Sähköpostiin on hyvä liittää allekirjoitus, jotta listalle liittyneet kokevat saavansa henkilökohtaista postia. Jos sähköpostista haluaa tehdä vieläkin henkilökohtaisemman, voi alkuun liittää tervehdyksen.

Sosiaalisessa mediassa mainostaminen

Lähes kaikki kuluttajat ovat nykyään sosiaalisessa mediassa. Sen vuoksi sosiaalinen media onkin oiva keino markkinoida nettisivua. On yleistä, että niin blogeilla kuin muillakin nettisivuilla on oma sivunsa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä kuin monessa muussakin sosiaalisen median palvelussa. Parasta tässä on se, että profiileiden luominen on ilmaista. Seuraajien määrää voi kohottaa seuraamalla muita käyttäjiä ja kommentoimalla toisten kuvia ja postauksia ahkerasti. Näin omankin sivun kävijämäärät kasvavat.

Facebookissa voi kutsua muita käyttäjiä tykkäämään omasta sivustaan. Kutsujen lähettäminen onnistuu niin omille kavereilleen kuin kavereiden kavereillekin. Tätä ominaisuutta kannattaa hyödyntää, sillä useasti sana leviää parhaiten suusta suuhun. Käyttäjä voi myös lähettää kutsuja täysin tuntemattomille. Tällöin tulee ensin selvittää, ketkä kuuluvat kohderyhmään. Oman sosiaalisen median profiilin tulee olla sellainen, että se puhuttelee kohderyhmää jatkuvasti. Profiiliin kannattaa siis ladata ainoastaan sellaista sisältöä, joka sopii yhteen aikaisemman sisällön kanssa.

  • Sosiaalinen media on edullinen mainostamiskanava
  • Sivustolle kannattaa luoda oma profiili sosiaalisen median palveluihin

Hakukoneoptimointi

Jokainen on varmasti kuullut sanan hakukoneoptimointi. Sillä tarkoitetaan käytännössä sitä, että sivusto on helposti löydettävissä niin Googlesta kuin muistakin hakukoneista. Hakukoneoptimointi, eli SEO, on pidemmän tähtäimen markkinointia ja monet suuret yritykset käyttävätkin sitä ahkerasti. Sivuston omistaja voi ostaa mainoksen hakutulosten ensimmäiseltä sivulta. Tämä ei kuitenkaan ole ilmaista, eikä välttämättä edes kovin halpaa, joten se ei ole paras mahdollinen ratkaisu aivan kaikista uusimmille sivustoille.

Jokaisen nettisivua pitävän tulisi tuntea edes jonkin verran hakukoneoptimointia. Verkossa on hakukonerobotteja, joille olennaisimpia osia ovat tekstin alut ja loput. Niihin kannattaa siis kiinnittää huomiota kaikessa kirjoittamassaan. Myös otsikoiden ja väliotsikoiden tulisi sisältää sellaisia sanoja, joita käytetään hakukoneissa usein. Jos sivusto on rakennettu WordPress-palvelua käyttäen, on sille mahdollista asentaa lisäosa, jonka avulla voi hallita hakukoneoptimointia. Hakusanoja voi käyttää myös kuvateksteissä, koska hakukone lukee myös kuvatekstit.

  • SEO on pitkän tähtäimen markkinointisuunnitelma
  • Avainsanoja kannattaa hyödyntää erityisesti otsikoissa ja väliotsikoissa

Markkinoida voi verkon ulkopuolellakin

On hyvä muistaa, että markkinoinnin ei tarvitse keskittyä ainoastaan nettiin. Myös ulkopuolista elämää on olemassa ja potentiaalisia kävijöitä voi löytää vaikkapa laittamalla ilmoituksen lehteen. Omaa nettisivustoaan voi markkinoida esimerkiksi käyntikorteilla, työpaidoilla tai vaikkapa julkisille paikoille kiinnitettävillä julisteilla. Messut ja muut yleisötapahtumat ovat oivia paikkoja tavata mahdollisia kävijöitä. Omaa nettisivuaan voi siis mainostaa osallistumalla messuille. Siellä kannattaa olla aktiivinen ja kommunikoida ihmisten kanssa.

Muiden verkkosivua pitävien bloggaajien ja muiden vaikuttajien kanssa olisi hyvä verkostoitua. Kokeneemmilta konkareilta voi saada apua ja hyviä ideoita siihen, kuinka verkkosivujen kävijämäärää voi kasvattaa. Monet jo vuosia nettisivuja pitäneet auttavat aloittelijoita myös kurssien muodossa. Markkinointia ja nettisivun kävijämäärän kasvattamista voi opiskella esimerkiksi verkossa järjestettävillä kursseilla. On myös hyvä saada joku kokenut henkilö jakamaan oman nettisivun linkkiä. Näin voi tavoittaa vieläkin enemmän kävijöitä kuin aikaisemmin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *